sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Uudenkaupungin Lepäisten kylä ja Oinassaaren laavu

Vietin viikonlopun Lepäisillä. Se on kaunis kylä Uudenkaupungin ulkosaaristossa, kuitenkin hyvin liikenneyhteyksien päässä. Lepäisillä on kaunista, merellistä ja rauhallista.

Tein lauantaina pyörämatkan Oinassaaren laavulle. Olin saanut vinkkiä että tuolla olisi hyvin kaunista, vinkki ei ollut väärässä. Oinassaaren laavulle on matkaa Ihalan leirintäalueelta reilu 5 km per suunta. Laavulle löytää helposti, Lepäistentieltä kohti Lyökkiä Korsaarentielle, heti louhoksen jälkeen risteys oikealle jossa lukee Oinassaari. Tältä tieltä on vielä toinen risteys missä lukee myös Oinassaari. Kuljet tien loppuun asti, laavu on oikealla helppokulkuisen polun päässä. Tien päästä laavulle on muutama sataa metriä.

Laavulla on itse laavun lisäksi nuotiopaikka, polttopuita ja kompostoiva WC. Mukava kohde pienelle päivämatkalle siis.













Tänään aamutoimien jälkeen kävin kävelten Lepäistentien päässä asti nauttien upean merellisistä maisemista. Tässä muutamat kuvat matkalta:





































Tervetuloa tutustumaan merelliseen Uuteenkaupunkiin! Tässä vielä bonuksena kaupungin esittelyvideo parin vuoden takaa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti